OHJEET

YLEISIÄ OHJEITA HOITOAINEIDEN NAUTTIMISEKSI

Yrtit ja muut hoitoihin liittyvät valmisteet

Yrtit ja muut hoitoihin liittyvät valmisteet otetaan mieluiten noin 15-30 min aamiaisen jälkeen ja noin 15-30 min ennen nukkumaanmenoa. Tavallisesti hoitoihin liittyviä valmisteita ei kannata ottaa tyhjään vatsaan, ettei niistä tulisi huono olo.

Yrttejä ja muita hoitoihin liittyviä valmisteita on tarkoitus ottaa pullot ja purkit loppuun, jos ei terapeutin kirjoittamissa ohjeissa ole jotain muuta ohjetta. Monissa kuureissa valmisteet loppuvat eri aikoihin, mutta tavallisesti aiemmin loppuvia valmisteita ei tarvitse ostaa enempää, kuin mitä ohjeisiin on merkitty.

Usein loisten häätökuurien aikana ei kannata käyttää muita kuin terapeutin neuvomia lisäravinteita tai kehoa puhdistavia valmisteita. Monet vitamiinit voivat estää loisten kuolemisen. Muut, kuin terapeutin neuvomat, kehoa puhdistavat valmisteet kannattaa ottaa vasta loiskuurien jälkeen, sillä loiskuurit puhdistavat jo itsessään kehoa tehokkaasti. 

Mahdolliset reaktiot hoitokuurien aikana

Kun yrttikuurin tarkoituksena on häätää loisa kehosta tai muuten puhdistaa kehon kudoksia, on mahdollista, että kuuri alkuun aiheuttaa reaktioita. Tavallisesti reaktiot ovat samoja, joista on jo aikaisemminkin kärsinyt. Pieniin, aiemmin esiintyneisiin reaktioihin ei kannata kiinnittää huomiota. Pieniä reaktioita ovat esim. närästys, vatsan metelöinti, lievä ummetus tai ripuli, kolotukset, säryt tai nykimiset eri puolilla kehoa. Kuurien aikana voi tulla myös päänsärkyä, joka tavallisesti johtuu suolen huonosta tyhjentymisestä. Ihottuman, ihon haavojen tai kutinan lisääntyminen kuurin alussa on myös mahdollista.

Jos oireet ovat niin voimakkaita, että niitä on vaikea sietää tai epäilet, että jotakin vahingollista tapahtuu kehossasi, ota yhteyttä terapeuttiisi.

UUTTEET

Glyseroliuutteet

Glyseroli on kasveista peräisin oleva, luontaisesti makea neste. Glyseroliuutteisiin ei ole lisätty sokeria, eivätkä ne ole haitallisia diabeetikoille tai muille sokeria välttäville ihmisille.

Tavallisesti glyseroliuutteita otetaan 1 tl 2 kertaa vuorokaudessa suoraan suuhun tai johonkin nesteeseen sekoitettuna.

Alkoholiuutteet

Alkoholiuutteet ovat nestemäisiä uutteita, joiden alkoholipitoisuus on 25-30 %. Alkoholiuutteita otetaan kuitenkin niin pieniä määriä kerrallaan, ettei niiden nauttimisesta ole tavallisesti haittaa. Alkoholiuutteet kannattaa sekoittaa pieneen tilkkaan vettä, mehua tai muuta nestettä. Kaikki tarvittavat alkoholiuutteet voidaan sekoittaa samaan nestetilkkaan.

Tavallinen annostus alkoholiuutteille on 15-30 tippaa 2 kertaa vuorokaudessa.

JAUHEET

Jauhemaiset yrttivalmisteet on yleensä helpointa nauttia sekoitettuna johonkin nesteeseen esim. veteen, mehuun, teehen, kahviin tai tai hiukan kiinteämpään aineeseen esim. piimään, jugurttin, rahkaan, suklaavanukkaaseen, smoothieen, puuroon tai hedelmäsoseeseen.

Osa jauhemaisista yrttivalmisteista on varsin hyvän makuisia ja niiden nauttiminen on helppoa. Jotkut jauheet, esimerkiksi viinirypäleensiemenuutejauhe, ovat niin pahan makuisia, että niiden nauttiminen voi olla lähes mahdotonta. Silloin kannattaa kokeilla sekoittaa jauhe pieneen määrään huoneenlämpöistä Tropicana appelsiinimehua (huoneenlämpöisessä mehussa jauhe ei paakkuunnu) ja hulauttaa mehu nopeasti kurkusta alas. Jauheen voi myös kapseloida itse tyhjään kapselikuoreen.

KAPSELIT JA TABLETIT

Kapselit

Monet yrtit ja muut hoitoihin käytettävät valmisteet ovat valmiiksi kapseleissa. Kapselien nauttiminen veden tai muun nesteen avulla on useimmille vaivatonta. Jos kapseleiden nieleminen ei onnistu, kapselin voi avata ja sisällön sekoittaa mihin tahansa väliaineeseen, johon se sekoittuu riittävän hyvin.

Osa valmisteista on vegaaneille sopivissa kasvipohjaisissa kapselikuorissa, mutta osa kapselikuorista on eläinperäistä liivatetta. Jokaisen kapselivalmisteen purkin etiketissä pitäisi olla tieto siitä, mistä aineesta kapselikuori on valmistettu.

Tabletit

Jotkut valmisteet ovat puristetabletteja. Tabletit on tavallisesti helppo murskata, jos niiden nieleminen on vaikeaa, ja sekoittaa johonkin ruoka-aineeseen.

Tablettien kohdalla pitää olla erityisen tarkka, että ne eivät olisi maissitärkkelystä tai soijalesitiiniä, sillä nämä aineet ovat lähes aina geenimuunnellusta maissista tai soijasta valmistettuja. Geenimuunneltu maissi ja soija tuovat elimistöön geenimuuntelubakteerin, joka on vastuussa monista terveysongelmista.

Mikrokiteinen selluloosa ei tähänastisten mittausten perusteella ole ollut ongelmallinen.

ETEERISET ÖLJYT

Eteerisiä öljyjä otetaan sisäisesti niin, että haluttu tippamäärä öljyä laitetaan tyhjään kapselikuoreen ja nielaistaan veden tai mehun kanssa. Toinen tapa ottaa hyvänmakuisia eteerisiä öljyjä on sekoittaa haluttu tippamäärä sopivaan määrään piimää, jugurttia, rahkaa, öljyä tai muuta rasvaista väliainetta. Kaikki tarvittavat öljyt voi laittaa samaan kapselikuoreen tai sekoittaa samaan jugurttiannokseen.

Eteerisiä öljyjä EI SAA ottaa suoraan suuhun tai veteen tai mehuun sekoitettuna, sillä eteeriset öljyt ovat hyvin vahvoja ja voivat vaurioittaa suun ja kurkun limakalvoja. Vatsalaukkuun päästyään eteerisistä öljyistä ei enää ole haittaa limakalvoille, ja vaikka ne hiukan nousisivatkin röyhtäysten mukana ylös, se ei ole haitallista.

Tavallinen annostus eteerisille öljyille on 5-10 tippaa 2 kertaa vuorokaudessa.

Useimmissa eteeristen öljyjen pullojen etiketeissä lukee, että ne ovat ulkoiseen käyttöön. Osa eteerisistä öljyistä ei sovi sisäiseen käyttöön, mutta asiantuntevan terapeutin neuvomia eteerisiä öljyjä voi hyvin ja turvallisesti käyttää sisäisesti, kunhan noudattaa oikeita annosmääriä.

Joissakin tilanteissa eteeriset öljyt ovat tehokkaampia iholle laitettuna. Osaa eteerisistä öljyistä voi käyttää suoraan iholle sellaisenaan, mutta joidenkin öljyjen kohdalla on hyvä laimentaa niitä esimerkiksi kookosöljyllä, oliiviöljyllä, aprikoosinsiemenöljyllä tms.

Ruusuöljy ja jotkin muutkin öljyt voivat olla niin paksuja, että ne eivät tule kunnolla pullosta ulos tippakorkin kautta. Tällöin voi tippakorkin ottaa kokonaan pois ja varovasti tiputtaa pullon suusta yksi iso tippa öljyä. Erityisesti ruusuöljyn on hyvänmakuinen ja keholle lempeä öljy, eikä pienestä yliannostelusta ole haittaa.